Miten kehityksellisestä traumasta voi toipua?

Kehityksellinen trauma syntyy tyypillisesti varhaisten vuorovaikutussuhteiden seurauksena, erityisesti lapsuudessa. Se kehittyy lapsen kiintymyssuhteessa hoivaaviin aikuisiin silloin, kun emotionaalinen turva, läsnäolo tai johdonmukainen hoiva puuttuu. Kyseessä on pitkäkestoinen varhaislapsuudessa tapahtunut traumatisoituminen, joka voi vaikuttaa syvällisesti yksilön persoonallisuuden muodostumiseen, tunnesäätelyyn ja kykyyn luoda läheisiä ihmissuhteita. Kehityksellinen trauma vaikuttaa usein syvälle identiteettiin ja tapaan kokea maailma.

Se ei yleensä johdu yksittäisestä selkeästä traumaattisesta tapahtumasta, vaan syntyy pitkäaikaisista, toistuvista haitallisista kokemuksista. Vanhemman emotionaalinen poissaolevuus tai laiminlyönti, lapsen tarpeiden jatkuva ohittaminen, loukkaava, halveksiva tai epäkunnioittava käyttäytyminen lasta kohtaan. Hylkääminen, häpeän tai syyllistämisen kokemukset. Tunnekylmä tai mekaaninen hoiva ilman aitoa läsnäoloa ja lämpöä.

Seuraukset kehityksellisestä traumasta ovat usein monenlaiset ja vakavat; ahdistus, masennus, dissosiaatio ja vaikeudet ihmissuhteissa, itseluottamuksen puute ja voimakkaat itse-epäilyt. Häpeän ja arvottomuuden tunteet sekä vaikeus luottaa toisiin tai muodostaa läheisiä suhteita. Voimakas hylkäämisen pelko. Vaikeus tunnistaa omia tarpeita ja tunteita, mikä voi johtaa itsensä ohittamiseen ja unohtamiseen. Tunne, ettei elä omaa elämää, vaan suorittaa tai mukautuu muiden odotuksiin. Kehittyy epäaito itse (ns. valeitse), jossa henkilö ei oikeastaan tiedä kuka on ja mitkä ovat hänen kykynsä. Vaikeus kokea iloa, merkityksellisyyttä tai yhteyttä, vaikka ulkoisesti kaikki olisikin hyvin. Sisäinen tyhjyys tai tunne, että jokin puuttuu, vaikka sitä ei osaa nimetä. Käyttäytymiseen liittyy usein välttelevyyttä, mukautuvuutta, impulsiivisuutta ja kontrollin tarvetta. Perfektionismi tai kontrollin tarve – tarve hallita kaikkea ympärillä olevaa. Vaikeus pyytää apua – tunne, että pitää selvitä yksin.

Trauman keskeinen ydin on omien taholta petetyksi tuleminen. Ne ihmiset, joihin olisi pitänyt voida luottaa, ovatkin olleet vahingollisia, petollisia ja luoneet lapselle kestämätöntä turvattomuuden tunnetta. Trauman aiheuttajina ovat hoivanantajat, joista lapsi on täysin riippuvainen.

Fyysisiä oireita ovat hermoston ylivireys, unihäiriöt ja erilaiset psykosomaattiset vaivat. 

Toipuminen vaatii monipuolista tukea

Kehityksellisestä traumasta toipuminen on pitkä prosessi, joka vaatii turvallisten ihmissuhteiden rakentamista, tunteiden säätelyn harjoittelua sekä erilaisia terapeuttisia menetelmiä.

Turvattoman ja emotionaalisesti ohittavan lapsuuden jälkeen turvallisten ihmissuhteiden rakentaminen olisi ratkaisevan tärkeää toipumisen kannalta. Usein tämä ei kuitenkaan toteudu ainakaan alkuvaiheessa, sillä kehityksellisen trauman kokeneet hakeutuvat tiedostamattaan ihmissuhteisiin, jotka heijastelevat lapsuudesta tuttuja, epävakaita tai välinpitämättömiä vuorovaikutusmalleja. Emotionaalinen ohittaminen ja kylmyys voivat näin jatkua aikuisuudessa, ellei kokemuksia käsitellä terapeuttisesti ja tietoisesti pyritä murtamaan haitallisia kaavoja. Turvallisten ihmissuhteiden muodostuminen tulee mahdolliseksi yleensä vasta sen jälkeen, kun vaikeita kokemuksia on käsitelty riittävästi – kun mieli ja hermosto alkavat sallia turvallisuuden tunteen. Vasta silloin ihminen voi alkaa tunnistaa, että toisen hyväksyvä ja läsnä oleva läsnäolo ei ole uhka, vaan jotakin, mikä voi tukea ja ravita. Turvallinen vuorovaikutus ei enää herätä epäluuloa tai vetäytymistä, vaan voi tuntua aidosti mahdolliselta ja tavoiteltavalta.

Keskeisimpiä terapeuttisia suuntauksia kehityksellisen trauman käsittelyyn

Jokainen ihminen reagoi eri tavalla, joten paras terapeuttinen menetelmä riippuu yksilöllisistä tarpeista.

• Sensorimotorinen psykoterapia

Yhdistää kehotietoisuuden ja perinteisen terapian. Auttaa tunnistamaan ja säätelemään kehollisia reaktioita tunteisiin.

• EMDR (Eye Movement Desensitization and Reprocessing)

Käytetään erityisesti traumaattisten muistojen käsittelyyn. Silmänliikkeiden avulla autetaan aivoja prosessoimaan vaikeita kokemuksia.

• Sisäinen perheterapia (IFS, Internal Family Systems)

Auttaa tunnistamaan ja integroimaan eri "osia" itsessä, kuten haavoittuneet ja suojelevat osat. Tavoitteena on tasapainottaa sisäistä maailmaa ja lisätä itsemyötätuntoa.

• Dialektinen käyttäytymisterapia (DBT)

Perustuu dialektiikkaan, eli kahden näennäisesti ristiriitaisen asian – hyväksynnän ja muutoksen – yhtäaikaiseen työskentelyyn. Siinä autetaan hyväksymään itsensä ja tilanteensa, samalla kun hän oppii muuttamaan haitallisia toimintamalleja.

• Kognitiivinen käyttäytymisterapia (CBT)

Auttaa tunnistamaan ja muuttamaan haitallisia ajatusmalleja. Keskittyy käytännön keinoihin tunteiden hallinnassa.

• Skeematerapia

Skeematerapia on psykoterapiamuoto, joka keskittyy lapsuudessa ja nuoruudessa kehittyneiden haitallisten ajattelu- ja toimintamallien – eli skeemojen tai tunnelukkojen – tunnistamiseen ja muuttamiseen.

• Mindfulness-pohjaiset menetelmät

Mindfulness tarkoittaa tietoista läsnäoloa tässä hetkessä – kykyä havainnoida omia ajatuksia, tunteita ja kehon tuntemuksia hyväksyvästi ja ilman arvostelua. Se on mielen taito, jota voi harjoittaa, ja joka auttaa rauhoittumaan ja rauhoittamaan ylivirittynyttä hermostoa, vahvistamaan itsetuntemusta ja vähentämään stressiä.

• Traumakeskeinen terapia

Keskittyy suoraan traumaattisten kokemusten käsittelyyn. Auttaa rakentamaan turvallisuuden tunnetta ja vakauttamaan tunteita.

Itsemyötätunnon ja tunteiden säätelytaitojen opettelu

Itsemyötätunto on yksi keskeisimmistä toipumisen välineistä kehityksellisestä traumasta. Kun ihminen oppii suhtautumaan itseensä lempeydellä, myötätunnolla ja hyväksynnällä – erityisesti vaikeina hetkinä – alkaa sisäinen turvallisuuden tunne vahvistua. Itsemyötätunto auttaa lievittämään häpeää, sisäistä kritiikkiä ja uupumusta sekä rakentaa perustaa emotionaaliselle vakautumiselle ja toipumiselle.

Tunteiden säätelyn taitojen harjoittaminen on myös keskeinen osa toipumista kehityksellisestä traumasta

Tärkeää on vahvistaa kehotietoisuutta, opetella nimeämään ja hyväksymään omia tunteita sekä luoda turvallisia ihmissuhteita, jotka tukevat emotionaalista vakautta. Oleellinen osa tunnetyöskentelyä on myös kyvyn kehittäminen rauhoittaa itseään haastavissa tilanteissa – esimerkiksi hengitysharjoituksilla, läsnäolon vahvistamisella ja lempeällä itselle puhumisella. Ajattelun uudelleensuuntaaminen eli näkökulman vaihtamisen taito auttaa irtautumaan vanhoista, ahdistusta ylläpitävistä ajatusmalleista ja luomaan tilaa rakentavammalle, myötätuntoiselle sisäiselle vuoropuhelulle. 

Ylivirittyneen hermoston rauhoittaminen osana prosessia

Polyvagaalinen teoria tuo esiin kehon neuroseptisen hälytysjärjestelmän. Neuroseptio on autonomisen hermoston tiedostamaton prosessi, jossa keho skannaa jatkuvasti ympäristöä turvallisuuden ja vaaran merkkien varalta. Sen avulla hermosto arvioi, olemmeko turvassa vai uhattuja – ennen kuin tietoisuus ehtii mukaan ja vaikuttaa siihen, miten reagoimme tilanteisiin kehollisesti ja emotionaalisesti.

Lapsuudessa, erityisesti turvattomissa olosuhteissa, ihminen oppii tarkkailemaan ympäristöä jatkuvasti uhkatekijöiden varalta. Tällöin hermosto ehdollistuu tunnistamaan vaaran merkkejä herkemmin – jopa silloin, kun todellista uhkaa ei ole. Tämä voi johtaa jatkuvaan ylivireyteen, vetäytymiseen tai lamaantumisen kaltaisiin reaktioihin aikuisuudessa.

Vaikka neuroseptio on automaattinen, siihen voi vaikuttaa tietoisesti muuttamalla omia ajatuksia, käyttäytymistä ja vahvistamalla turvallisuuden tunnetta. Turvallinen vuorovaikutus, kehotietoisuusharjoitukset ja hermoston rauhoittaminen auttavat rakentamaan uudenlaista tapaa reagoida – sellaista, jossa keho voi tunnistaa, että se on turvassa.

Säännöllisten rutiinit, terveellinen ruokavalio ja riittävä uni voivat auttaa vakauttamaan hermostoa ja luomaan turvallisuuden tunnetta. Kehollinen työskentely kuten esimerkiksi jooga, tanssi, hengitysharjoitukset ja muut somaattiset menetelmät voivat auttaa palauttamaan yhteyden kehoon ja vähentämään traumaattisia oireita.

Itsensä hyväksyminen ja myötätunto

Traumasta toipuminen edellyttää usein syvällistä itsensä uudelleen rakentamista – oman identiteetin ja turvallisuuden tunteen rakentamista. Keskeinen osa tätä prosessia on myötätuntoinen suhtautuminen omiin kokemuksiin, tunteisiin ja reaktioihin. Kun ihminen oppii katsomaan itseään lempeästi ja hyväksyvästi, voi sisäinen turva alkaa vahvistua ja toipumisen tie avautua.

Kirjoittaminen ja luova ilmaisu – Oman tarinan kirjoittaminen, maalaaminen tai musiikin tekeminen voivat auttaa käsittelemään traumaattisia kokemuksia.

Muista, että toipuminen on prosessi eikä se tapahdu hetkessä, mutta pienet askeleet kohti turvallisuutta ja itseymmärrystä vievät eteenpäin. 

Ole lempeä itsellesi ja anna tilaa prosessille – olet kulkenut vaikean matkan ja nyt seisot tärkeällä käännekohdalla. On merkityksellistä, että olet valinnut toipumisen ja muutoksen tien. Jokainen askel kohti eheytymistä on arvokas, eikä parantumisen tarvitse olla suoritus. Sinussa on jo se voima, joka vie eteenpäin – riittää, että annat sen tulla esiin omassa tahdissasi.